Neljäs ministeriöiden MESI-valmennus saatiin päätökseen

Share |
10.02.2015

MESI-2014 -valmennusohjelma (ministeriöiden yhteinen esimiesvalmennusohjelma) oli järjestyksessään neljäs ministeriöiden lähiesimiehille ja ohjaavassa asemassa oleville asiantuntijoille tarkoitettu noin 6 kk mittainen esi­miesvalmennusohjelma, jossa SKCCC oli pääsisällöntuottajana.

"Osallistujapalautteiden ja ohjausryhmän mukaan ohjelma oli jälleen kerran onnistunut kokonaisuus. Erityisesti ohjelman aikana on kiinnitetty huomiota siihen, että kehitystä tapahtuu henkilökohtaisen johtamisen ja toiminnan tasolla ja tätä on tuettu näissä MESI-ohjelmissa esimerkiksi välitehtävien, henkilökohtaisen kehittymissuunnitelman, henkilökohtaisten coaching-keskusteluiden ja jatkuvan vertaisvalmennuksen avulla.", kommentoi SKCCC:n Sampo Kettunen päättynyttä valmennusta. 

"Yhteistyön jatkuminen MESI:n osalta on vielä kysymysmerkin alla, koska ministeriöiden esimiesvalmennuksista vastaava organisaatio on nyt muuttumassa eikä jatkosta vielä tiedetä. Nämä neljä MESI-syksyä ovat olleet mielekkäitä ja mielenkiintoisia valmennusrupeamia, joten toivotaan että MESI jatkuu, saa nähdä...", jatkaa Sampo. 

MESI-valmennusohjelmasta

Valmennusohjelman tavoitteita

  • Esimiesroolin tukeminen muuttuvassa toimintaympäristössä sekä valtionhallinnon erityispiirteiden huomioiminen johtamistyössä
  • Esimiestaitojen vahvistaminen ja kehittäminen seuraavilla osa-alueilla: esimiesviestintä, itsensä johtaminen, strateginen johtaminen ja tulosjohtaminen, osaamisen ja työhyvinvoinnin kehittäminen sekä muutoksen johtaminen

  • Verkostoituminen valtioneuvostossa

Ohjelman toteutuksesta

Ohjelma toteutetaan asiantuntija-alustusten, yhteisen kokemusten vaihdon, vertaisvalmennuksen sekä harjoitusten avulla. Ryhmä- ja yksilötyöskentelyn avulla osallistujat etsivät ratkaisuja esimiestyön käytännön haasteisiin.

Yksilöllisen oppimisen perustana toimii kunkin osallistujan saama 360-asteen arviointi ja sen sekä valmennuksen sisältöjen pohjalta valmentajan/kouluttajan kanssa käytävä henkilökohtainen palaute ja kehityskeskustelu ohjelman alussa ja lopussa.

Arvioinnin ja lähijaksojen teemojen pohjalta laadit­tua henkilökohtaista kehittymissuunnitelmaa työstetään koko ohjelman ajan jokaisella lähijaksolla valmentajien opastaman vertaisvalmennuksen keinoin. Kehittymissuunnitelmien avulla pyritään varmistamaan opitun pohjalta laadittujen käytännön toimenpiteiden suunnitelmallinen toteuttaminen myös valmennusohjelman päätyttyä.

Ohjelma sisältää välitehtäviä, joiden tarkoituksena on liittää valmennusohjelman oppeja käytännön johtamistyöhön, orientoida ja sitouttaa osallistujia seuraavaan lähijaksoon sekä virittää heitä pohtimaan jakson sisältöön liittyviä kysymyksiä ja omia tarpeita.

Tärkeänä osana valmennuksessa on valmentavan johtamistavan ja esimiestyön oppiminen ja käytännön harjoittelu lähijaksoilla toisiaan valmentaen sekä lähijaksojen välillä käytännön esimies-/ohjaustyössä.

Valmennusohjelman aikana johtamista ja esimiestyötä tarkastellaan oman organisaation johtamiskulttuurin ja käytäntöjen, oman johdettavan ryhmän sekä oman johtamiskäyttäytymisen näkökulmista.

SKCCC

 

30.06.2017Kevätkauden kuulumisia
27.05.2016Uusia valmennuspalveluja
25.04.2016Johdon coaching suosittua
15.05.2015SKCCC yhteistyöhön Innolink Researchin kanssa
10.02.2015Neljäs ministeriöiden MESI-valmennus saatiin päätökseen
27.06.2014Kuulumisia kaudelta 2013-2014
26.06.2013Kuulumisia kaudelta 2012-2013
01.02.2013HALUJOHTAMINEN kirja johtamisesta